Projektimme tutkija Jukka Sarjala kirjoittaa tuoreessa Historisk Tidskrift för Finland -julkaisussa ilmestyneessä artikkelissaan kirjaharrastusten ja lukemisen tärkeästä ulottuvuudesta: ihmisiä yhteen saattavasta voimasta.
Ruotsinkielinen artikkeli ”Läsning förenar. Om den lärda och litterära gemenskapen i Åbo i början av 1800-talet” käsittelee sivistyneistön ja ylioppilaiden kirjaharrastuksia Turussa 1800-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä, jolloin kirjavälitys kasvoi kaupungissa voimakkaasti kansainvälisten kauppasuhteiden ansiosta. Tarkastelu keskittyy kirjojen ja kirjallisuuden sosiaaliseen ja aineelliseen vaikuttavuuteen. Millaista vuorovaikutusta painotuotteet – tässä tapauksessa kirjat, periodijulkaisut ja sanomalehdet – loivat niiden käyttäjien keskuudessa? Millaisia pysyvämpiä toiminnan muotoja tästä vuorovaikutuksesta rakentui? Kohteina ovat Turun lukuseura (Läsesällskapet i Åbo) ja Turun romantiikkaa (Åboromantiken) edustanut opiskelijaverkosto.
Lukuseura oli kaupungin yliopisto- ja virkamiespiirien kylkeen luotu kirjallinen laajentuma, joka ensin lukukabinettina ja sitten lainakirjastona ylläpiti ja rikasti paikkakunnan eliitin yhteisyyden tunnetta. Ruotsin kirjallisen elämän jännitteistä kiinnostuneille Turun romantikoille taas lukuhalulla ja tunnesiteitä luoneilla yhteisillä lukutuokioilla oli suuri merkitys. Artikkelin tärkeimpiä tuloksia on, että kirjojen, lehtien ja niiden lukemisen ympärille rakentuneet sosiaaliset muodostelmat olivat 1800-luvun alun Turussa sukupolvisidonnaisia. Romaaneja ja matkakirjoja lukivat niin vanhemmat kuin nuoremmat, mutta ikäryhmillä oli tässä toiminnassa eri kontekstit. Turun romantikkojen osalta kirjaharrastukset johtivat muutamien vuosien kuluessa verkostomaiseen yhteistoimintaan usealla alalla.
Artikkelin tiedot: Jukka Sarjala, ”Läsning förenar. Om den lärda och litterära gemenskapen i Åbo i början av 1800-talet”. Historisk Tidskrift för Finland 1/2022 (årg. 107) s. 36–67.
Kirjallinen kulttuuri ei ole ainoastaan sanoja paperilla tai kokoelmiin luetteloitavia niteitä. Se on monin tavoin myös liikettä ja vuorovaikutusta. Se on tiedon liikkumista tai erilaisten kirjallisten vaikutteiden ja mallien siirtymistä ja omaksumista mutta myös hyvin konkreettista, materiaalista liikettä: kirjojen kuljetusta paikasta toiseen, niiden kokoamista ja säilytystä – sekä tietysti myös myymistä ja vaihtamista. Tai kirjallisesti aktiivisten ihmisten liikkumista ja heidän tieto-taitonsa siirtymistä eri ympäristöihin.
Ennen ja nyt: Historian tietosanomat -verkkolehden tuoreessa teemanumerossa projektimme tutkijat tarkastelevat liikkumisen tematiikkaa erityisesti kirjallisesti aktiivisten ihmisten ja materian (kirjojen) liikkeiden näkökulmista. Tutkimusartikkelit keskittyvät 1800-luvun alun Suomeen, mutta tutkimuskohteena olevat ilmiöt ymmärretään lähtökohtaisesti Suomea laajemmissa yhteyksissä. Huomio kohdistuu erityisesti Vanhan Suomen alueeseen sekä itäisemmän Suomen ja Turun väliseen liikkeeseen.
Ulla Ijäksen artikkelin keskiössä on esinelähtöinen näkökulma kirjojen liikkumiseen. Mistä ja miten kirjat käytännössä liikkuivat itäsuomalaisten keräilijöiden kokoelmiin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa? Artikkelissa kirjat käsitetään ”liikkuvana tiedon materiaalisena käyttöliittymänä”. Mitä tämä tarkoittaa, siitä voi lukea lisää Ullan artikkelista!
Heidi Hakkarainen tarkastelee omassa artikkelissaan Viipurissa 1800-luvun alussa ilmestyneen saksankielisen sanomalehden ilmoitusmateriaalin tarjoamaa tietoa ihmisten liikkeistä itäisen Suomen alueella. Huomio keskittyy oppineiden liikkumiseen, johon sanomalehtiaineisto tarjoaa kiinnostavan näkökulman. Muun muassa liikkuvat kotiopettajat ja kieltenopettajat julkaisivat lehdessä omia ilmoituksiaan. Viipurissa oleskeli myös useita tanssiopettajia, joiden repertuaariin kuuluivat niin gavotti kuin masurkka, tai erilaiset ranskalaiset ja ruotsalaiset tanssit.
Heli Rantalan artikkelissa matkataan jalkapatikassa Iitistä Turkuun Anders Johan Sjögrenin päiväkirjamerkintöjen avulla. Sjögren aloitti yliopisto-opinnot Turussa syksyllä 1813 ja saapui kaupunkiin isänsä saattamana kävellen. Artikkelissa tarkastelussa ovat myös Sjögrenin arkiset kaupunkikävelyt 1810-luvun Turussa.
Tutkimusartikkeleiden lisäksi teemanumero tarjoaa myös kaksi mielenkiintoista katsausartikkelia. Näistä ensimmäisessä Sanojen liike -projektin jäsen Janne Tunturi esittelee Kreikan vapaussotana tunnetun vallankumousliikehdinnän uusia tulkintoja. Vallankumous puhkesi vuonna 1821, ja sen tapahtumia seurattiin sanomalehtien välityksellä ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Teemanumeron toisessa katsauksessa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Skurnik esittelee kansainvälisen karttatutkimuksen näkökulmia ja erityisesti kysymystä liikkuvista kartoista.
Kaikki artikkelit ovat vapaasti luettavissa Ennen ja nyt -lehden verkkosivuilla, josta teemanumeromme ”Materian, tiedon ja ihmisten matkassa” löytyy: https://journal.fi/ennenjanyt/issue/view/8136
18. maaliskuuta 1771 – siis tasan 250 vuotta sitten – syntyi henkilö, jonka elämänvaiheet kytkeytyvät oleellisella tavalla tutkimusprojektimme teemoihin. Tämä henkilö tunnetaan useammalla nimellä – silti tietomme hänen vaiheistaan ovat vaillinaiset. Kovin moni ei ole edes kuullut Friedrich Anton Meyerista. Tämän vuoksi onkin syytä viettää hänen syntymäpäiväänsä kirjoittamalla hänestä muutama rivi.
Huhti-toukokuun vaihteessa 1814 Leipzigissa järjestettiin kirjamessut, jotka monelle osallistujalle merkitsivät uuden aikakauden alkua. Vain puolta vuotta aiemmin kaupungin lähettyvillä oli käyty taistelu, joka oli päättänyt Napoleonin Ranskan vallan ajan Saksassa. Tuona aikana myös kirjamarkkinoita oli rajoitettu. Nyt saksalaiset kustantajat kerääntyivät perinteisille messuille, joiden luettelossa oli paljon vuosina 1813-1814 painettuja kirjoja. Saksalainen ja latinankielinen kirjallisuus olivat näkyvästi esillä, ranska oli menettänyt asemaansa Napoleonin tappion myötä.
Leipzigin kevääseen lähti myös turkulainen kirjayrittäjä Friedrich Anton Meyer. Matka Saksaan oli Meyerille hyvin tuttu. Hän oli syntynyt Mecklenburgin Samuel Levinin perheeseen, muuttanut sen mukana Tukholmaan, mutta palannut sitten opiskelemaan lääketiedettä Königsbergin yliopistoon. Tässä vaiheessa F. A. Meyer oli vielä Meijer Levin, sillä hän ei ollut saksalaistanut nimeään. Levinin tulon Turkuun vuonna 1799 huomioi myös Henrik Gabriel Porthan, joka muiden akatemian vaikuttajien kanssa joutui pohtimaan sitä, voisiko juutalaiselle antaa kuninkaalliseen akatemian opiskeluoikeuden. Meyer pääsi opiskelemaan ja otti heti paikkansa myös Turun seurapiireissä.
Meijer Levin ehti Königsbergissä seurata myös aikakauden kuuluisuuden Immanuel Kantin luentoja. Kuvassa Kantin kotitalo. Wikimedia commons.
Meyer näyttää olleen uudessa asuinkaupungissaan heti toimelias. Opintojen etenemisestä akatemiassa ei tosin ole tietoja mutta muulla saralla hän oli sitäkin aktiivisempi. Jo tammikuussa 1800 hän esiintyi Turun Soitannollisen Seuran vuosipäivän konsertissa laulajana. Seura oli perustettu vuosikymmen aikaisemmin silloisen kuninkaan Kustaa III:n syntymäpäivänä eli 24. tammikuuta. Varsin pian Meyerin nimi toistuu myös erilaisten kirjallisten harrastusten yhteydessä. Meyer muun muassa perusti kaupunkiin varhaisen lainakirjaston. Varsinaista kirjastolaitosta ei tuohon aikaan ollut vielä olemassa – erilaisia lukuseuroja kylläkin – joten Meyerin hanke on ollut aikakauden Suomessa melko ainutlaatuinen. Vuodesta 1802 lähtien Meyer toimi myös Turun akatemian saksan kielen opettajana.
Lainakirjaston perustaminen oli luonteva ratkaisu yritteliäälle Meyerille. 1700-luvun aikana kirjoista oli tullut merkittävä sosiaalisen kanssakäymisen innoittaja: niitä luettiin yksin tai yhdessä, niistä keskusteltiin ja niiden saannin helpottamiseksi syntyi erilaisia yhdistyksiä. Kirjoista tuli tärkeä osa oppineiden ja kaupunkien ylemmän keskiluokan yhteisöllistä elämää. Samaan aikaan kirjat olivat tuottoisa kauppatava, joiden tuontiin ja myyntiin osallistuivat monenlaiset yrittäjät. Jopa Turun menestynein kauppias Abraham Kingelin myi myös kirjoja, joita hän oli todennäköisesti hankkinut muun luksusmateriaalin ohessa Euroopasta.
Friedrich Anton Meyerin kirjat oli tarkoitettu kuitenkin pääosin sekä Akatemian piirissä olleille ihmisille Turussa että muualla Suomessa asuneelle ylemmälle keskiluokalle. Vaikka kirjamessujen merkitys kasvoi ja pikapainokoneen keksimisen myötä kirjojen tuotanto nopeutui, Meyerin aikana kirjoja hankkivat ja lukivat vielä harvat. Eurooppalainen kirjakulttuuri teollistui pian hänen kuolemansa jälkeen, 1830-1850-luvuilla, kun tuotanto moninkertaistui ja lukutaitoisten määrä kasvoi nopeasti. Myös Suomessa kustannustoiminta muuttui Krimin sodan jälkeen. Näin Meyerin sukupolvesta tuli kirjakaupan kansainvälistymisestä huolimatta lopulta varsin nopeasti vanhan maailman edustaja.
Viralliset kirjakauppaoikeudet Meyer sai vuonna 1813 mutta kauppapuotinsa hän avasi Turussa vasta Leipzigiin suuntautuneen matkan jälkeen. Meyer herätteli kaupunkilaisten kiinnostusta uutta kirjapuotia kohtaan toimittamalla Saksasta käsin mainosmateriaalia Åbo Allmänna Tidning -lehteen. Hänen kauttaan tulisi pian saataville ei ainoastaan saksalaisten, vaan myös ranskalaisten, englantilaisten ja italialaisten kustantajien teoksia edulliseen hintaan! Kaupassa myytiin toki paljon muutakin kuin ainoastaan kirjoja; valikoimassa oli muun muassa nuotteja, kuparipiirroksia ja karttoja. Erityisesti akateemisen väen keskuudessa Meyer oli tärkeä kontakti, jonka puodissa käytiin tekemässä kirjatilauksia – tai vain haaveilemassa siitä, mitä kaikkea Meyerin kautta oli luettavaksi tarjolla.
Meyerin kauppa toimi Turussa aina kaupungin suurpaloon saakka. 1820-luvun mittaan hänellä alkoi kuitenkin olla vaikeuksia, sillä muutkin kauppiaat olivat vikkeliä solmimaan yhteyksiä ulkomaille ja kilpailemaan hinnoilla. Jyrki Hakapää on käsitellyt tätä kirjakauppiaiden välistä kilpailua väitöskirjassaan Kirjan tie lukijalle. Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740–1860 (2008). Turun palon jälkeen Meyer muutti monen muun tavoin Helsinkiin ja jatkoi siellä toimintaansa kirjakauppiaana ja lainakirjaston pitäjänä. Tässä vaiheessa hän oli kuitenkin jo menettänyt erityisasemansa kansainvälisiä kirjavirtoja Suomeen ohjaavana kauppiaana. Marraskuussa 1831 Meyer kuoli viimeiseksi kotikaupungikseen jääneessä Helsingissä 60-vuotiaana.
Kuuntele lisää Levin-Meyerista hankkeen podcastissa.
Suotuisten olosuhteiden ansiosta projektimme on ottanut tutkimustulostensa esittelyssä varaslähdön. Jukka Sarjalan monografia Turun romantiikka. Aatteita, lukuvimmaa ja yhteistoimintaa 1810-luvun Suomessa on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana kesäkuussa 2020. Se on valmistunut osana akatemiaprofessori Hannu Salmen johtamaa projektia ”Viraalinen kulttuuri 1800-luvun alun Euroopassa” ja käsittelee kohdittain myös hankkeemme teemaa, kirjallisia yhteisöjä ja aikakauden medioita. Uuden teoksen pääpaino on Keisarillisen Turun yliopiston ylioppilaiden ja nuorten maisterien aatteellisessa yhteistoiminnassa ja siitä muodostuneen verkoston tarkastelussa. Suomalaisesta varhaisromantiikasta on kirjoitettu kyllä aiemminkin, mutta kirja on aiheen ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys. Tutkimus valottaa nuorison liikehdinnän kansainvälisiä ja ylirajaisia yhteyksiä, esittelee Turun romantikkojen ruotsalaiset esikuvat ja näiden kanssa syntyneet kontaktit ja kuorii aiheesta metodologisen nationalismin tuomaa painolastia.
Useat tulevista Turun romantikoista tutustuivat toisiinsa Porvoon kymnaasissa, jossa he harrastivat romaanien lukua ja etsivät käsiinsä ruotsalaisten romantikkojen lehtiä ja kirjallisia albumeja. Tämä harrastus syveni kymnaasilaisten aloitettua yliopisto-opintonsa Turussa. Werner Söderhjelm kirjoitti jo 1800-luvun lopulla turkulaisnuorten lukuvimmasta. Innokas kirjallisuuteen paneutuminen synnytti pieniä lukupiirejä, jotka muutamien vuosien kuluessa johtivat kirjallisen Selma-seuran perustamiseen 1810-luvun puolimaissa. Siitä taas parin vuoden kuluttua alkoi Turun romantikkojen oma julkaisutoiminta Aura-albumin (1817–1818) ja useiden sanoma- tai viikkolehtien parissa (Mnemosyne, Turun Wiikko-Sanomat, Åbo Morgonblad). Kirjat ja kirjaharrastukset toimivat yhteenkokoavina tekijöinä, ystävyys- ja yhteistyösuhteiden rakennusaineksina. Ilmiön taustalla oli kirjatuotannon ja ‑välityksen kasvu erityisesti Saksassa, romantiikan kotimaassa. Tunnettuja bibliofiileja Turun romantikoista olivat varsinkin Anders Johan Sjögren ja Carl Axel Gottlund, jotka saattoivat laittaa viimeiset rahansa löytämiinsä kirjoihin. Vuosia jatkunutta kirjavälitystä harjoitti puolestaan Turun romantiikan ”haaveilijapommi” Adolf Ivar Arwidsson.
Kirjoja ja kirjallisuutta on tutkittu merkitysten muodostumisen alustoina ja kokemusten synnyttäjinä, kauppatavarana ja konkreettisina fyysisinä esineinä, mutta vähemmän huomiota on kiinnitetty kirjoihin aktiivisina materiaalisina toimijoina. Ne saivat ainakin oppineiston jäsenet toimeliaiksi, näkemään vaivaa ja solmimaan kontakteja. Tämä ulottuvuus on projektimme keskeisiä aiheita, ja Turun romantikkojen yhteisöllisyys tarjoaa sen tarkasteluun myös jatkossa hyvät mahdollisuudet.
