Kävelemisestä

27. toukokuuta, Ruissalo. Tutkimusprojektimme on jälleen tien päällä kävelleen. Tällä kertaa kuljimme vehreässä Ruissalossa nupuillaan olevien kielojen ja linnunlaulun ympäröiminä. Vaihdoimme pitkästä aikaa kuulumisia kasvotusten ilman etäyhteyttä. Olipas virkistävää!

Jalat valmiina kulkemaan. Kuva: Heli Rantala

Kävelemisestä on muodostunut oleellinen osa projektia. Jo alusta saakka olemme suunnitelleet suurta kirjavaellusta A. J. Sjögrenin jalanjäljissä. Koronapandemian vuoksi tuo vaellus on vielä edessäpäin mutta käveleminen on laajentunut koko hanketta monin tavoin määrittäväksi osaksi. Olemme muun muassa pitäneet useita projektin kokoontumisia kävellen. Olemme varmasti ryhtyneet kiinnittämään enemmän huomiota omaan kävelemiseemme mutta myös kävelemisen historiaan. Näitä teemoja pohditaan myös Sanojen liike -podcastin jaksossa ”kävelyllä”.

Podcastin voi kuunnella Spotifyssa: https://open.spotify.com/episode/4qswTSeHAuFkX4UZmGNy6S?si=af11setpSd6arym1YH_ZSg

Podcast löytyy myös Applen palvelusta: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanojen-liike/id1560984430?i=1000523160789

Käveleminen ja kunnia – kävelyvedot ja liikennevälineiden kehitys 1800-luvun alkupuolella

Teksti: Heidi Hakkarainen

Nyt toukokuussa Suomessa on käynnissä iso Kävelykipinä-kampanja. Tempaus kannustaa suomalaisia kävelemään, ja siihen liittyy myös Kävelykilometrikisa, johon voivat osallistua joukkueet ja yksittäiset kävelijät 1.5.-31.10.2021 välisenä aikana. Tempaus järjestetään 80 vuotta sitten käydyn maaottelumarssin kunniaksi. Vuoden 1941 maaottelumarssi oli Suomen ja Ruotsin välillä käyty suuri kävelykisa, johon osallistui kansaa laajasti yhteiskunnan huipulta saakka. Suomen suurimmaksi kuntoliikuntapahtumaksi noussut kisa sai alkunsa, kun Ruotsin kävelyliitto haastoi suomalaiset kävelemään kilpaa ruotsalaisten kanssa. Erilaisilla kävelykilpailuilla ja tempauksilla onkin pitkät perinteet niin Suomessa kuin myös maailmalla. 

Kansallisten suurtapahtumien lisäksi menneisyydestä löytyy myös yksittäisiä vetoja, joissa kansan sijaan liikkeellä on yksilö. Esimerkiksi Länsi-Saksassa vuonna 1961 saksalainen maanviljelijä Albert Vogl löi vetoa, että pystyy kävelemään 145 kilometriä Müncheniin alle 48 tunnissa. Hän onnistui alittamaan asetetun aikarajan ja sai 300 Saksan markan palkkion. Baijerin yleisradion televisiokamerat seurasivat omalaatuista matkantekoa, mutta jo sitä ennen 1800-luvulla lehdistöstä saattoi lukea pieniä juttuja erilaisista kävelemisvedoista. Näin myös kuriositeetin omaisilla raporteilla yksilöiden sinnikkäistä, eriskummallisista ponnistuksista on oma historiallinen jatkumonsa. Se ulottuu ajanjaksoon, jolloin modernit liikennevälineet, kuten juna ja höyrylaiva, olivat vasta kehittymässä.

Rocket-veturin kuva vuodelta 1829. Wikimedia Commons.

Viipurissa 1820-luvulla ilmestynyt saksankielinen Wiburgs Wochenblatt julkaisi sekalaisten ulkomaanuutisten osiossaan joitakin pikku-uutisia kävelemiseen liittyvistä vedoista, joita raportoitiin Englannista. Uutiset kiersivät pieneen, alle 4000 asukkaan Viipuriin, joka oli vasta vähän aikaa sitten liitetty Suomen suuriruhtinaskuntaan, etupäässä Pietarin kautta. Kiinnostus Brittein saariin näkyi myös laajemmin siinä, miten brittiläisen kirjallisuuden vaikutteet ja esikuvat tulivat tärkeään rooliin saksankielisellä alueella 1800-luvun alkupuolella, samalla kun Napoleonin valloitussotien myötä ranskalaista kulttuuria vierastettiin. 

Poliittisten tapahtumien ja teknisten uutuuksien lisäksi Brittein saarilta kerrottiin myös arkisemmista ilmiöistä, kuten erilaisista vedoista, joista jotkut liittyivät juoksemiseen tai kävelemiseen. Näiden usein hurjilta kuulostavien tempausten todenperäisyyttä on vaikea todistaa, mutta varsinkin yhtä niistä kuvattiin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Lehti raportoi 9 elokuuta 1823 vedosta, jossa Lancashiresta kotoisin oleva Mark Hartings -niminen mies käveli 400 englantilaista mailia 5 päivässä ja 12 tunnissa. Hän aloitti urakkansa sunnuntaina yöllä ja käveli 62 tunnissa 200 mailia, minkä jälkeen hän nautti virvokkeita ja lepäsi. Tämän jälkeen, neljäntenä päivänä, miehen kerrottiin kärsineen kovasti rakoista jaloissaan, joissa hän piti villaisia sukkia. Tästä huolimatta hän kulki neljäntenä päivänä 65 mailia. Matka hidastui viidentenä päivänä ja miehen todettiin olleen uuvuksissa, mutta hän käveli viimeisetkin mailit maaliin ja voitti vedon puolen tunnin erotuksella. Lopuksi todettiin, että kyseessä oli Englannin pisin tunnettu kävelyveto (Fuß-Wette). 

Ihmisjalan anatomiaa 1800-luvun lopulta. Wikimedia Commons.

Kävelyvetoihin liittyi paitsi henkilökohtaista kunniantuntoa myös kansallista kilpailua. Wiburgs Wochenblatt julkaisi 29.5.1824 uutisen Lontoossa tehdystä kävelystä, joka oli tehty takaperin. Lehti kirjoitti, että kun englantilaiset jäljittelevät jotain, he tekevät sen suurellisesti. Kun saatiin tietää, että Berliinissä oli juostu kilpaa takaperin 200 askeleen matkan verran, herra Lloydiksi nimetty mies oli ilmoittanut heti kävelevänsä takaperin 40 mailia kymmenessä tunnissa. Lopulta matkaksi päätettiin 32 mailia kahdeksassa tunnissa. Lehden mukaan suuret ihmisjoukot kerääntyivät katsomaan miehen kävelyä, minkä vuoksi ystävien oli avattava tälle tietä läpi ihmismassojen hänen kulkiessaan pienten kylien ja esikaupunkien läpi kohti määränpäätään. Lopulta Lloyd pääsi maaliin Clerkenwell Greeniin Lontoossa ja voitti haasteen. 

Kävelykilpailuja onkin myöhemmin käytetty eri tavoin juuri kansallistunnon kohottamiseen ja toisaalta kilpaurheilun merkeissä. Raskaiden kävelysuoritusten kaltaiset fyysiset haasteet näyttävät kytkeytyvän myös miehiseen kunniantuntoon, joka on saanut paitsi huvittavia myös traagisia piirteitä. Kuvaavasti Wiburgs Wochenblatt uutisoikin kävelyvetojen rinnalla myös toistuvasti englantilaisten kaksintaisteluista, kuten julkaistessaan vuonna 1825 surullisen uutisen 15-vuotiaan pojan kuolemasta kaksintaistelussa Etonissa.

Kirjassaan Emotions in History: Lost and Found (2011) saksalainen historiantutkija Ute Frevert on yhdistänyt kaksintaistelut ja kunnian. Frevertin mukaan kunnian tunteella oli 1800-luvulla valtava emotionaalinen ja kulttuurinen painoarvo, joka on aikojen saatossa hälvennyt ja muuttanut muotoaan niin, että kunniasta voi puhua ”kadonneena” tunteena. Kunnian tunteen lisäksi vedot kytkeytyivät olennaisesti rahaan, ja niiden pontimena eivät olleet vain tunteet vaan myös taloudellinen hyöty. Siinä missä kaksintaistelut kuuluivat ylempien luokkien elämäntapaan, vedot yhdistettiin alempiin luokkiin. Raskaita fyysisiä suorituksia vaativiin vetoihin liittyivät usein suuret rahapalkkiot, mikä lisäsi niiden vetovoimaa ja uutisarvoa. Esimerkiksi 4.10.1823 raportoitiin että 8-vuotias tyttö Lontoon Chelseassa oli kävellyt 30 englantilaista mailia alle kahdeksassa tunnissa 100 punnan vedon takia. 

August Piepenhagenin vaeltajia maisemassa kuvaava maalaus vuodelta 1820. Wikimedia Commons.

Saksankielisissä lehdissä mieltymys vetoihin liitettiin juuri englantilaisiin. Puhuttiin jopa näiden erityisestä vetohimosta. Esimerkiksi Budapestissä ilmestynyt Gemeinnützige Blätter zur vereinigten Ofner und Pester Zeitung julkaisi aiheesta artikkelin vuonna 1821. Kävelyvetojen banaalius ja huvittavuus saksankielisen yleisön silmissä selittyy kenties erilaisilla kävelemiseen liittyneillä arvoilla ja merkityksillä. Saksankielisessä Euroopassa 1800-luvun alussa vaikuttaneessa romantiikan liikkeessä luonnossa kävelemiseen ja etenkin vaeltamiseen liitettiin erityisiä kulttuurisia merkityksiä, joissa korostui yksilöllinen kokemus, ylevän kohtaaminen ja yhteys luontoon. Jo 1700-luvun lopun varhaisromantiikassa metsissä vaeltaminen ja vuorille kohoaminen olivat tärkeitä teemoja. Johann Wolfgang von Goethe kirjoitti yhden tunnetuimman runonsa ”Über allen Gipfeln” (1780) vaelluksellaan Thüringenissä Kickelhahn-vuorella. Yksin liikkumisen teema ja pyhiinvaeltaja-hahmot olivat tärkeä osa ajan kirjallista kulttuuria. Myös kuvataiteissa Caspar David Friedrichin ”Vaeltaja sumumeren yllä” (Der Wanderer über dem Nebelmeer, 1818) kuvasi vaeltajan yksilöllistä sisäistä kokemusta. 

Kuitenkin oli kävely sitten fyysisten rajojen koettelua rahan ja kunnian vuoksi tai sisäisen maailman kultivoimista luonnon keskellä, se ei ollut vain siirtymistä paikasta toiseen. Kävelyyn liittyi monenlaisia kulttuurisesti rakentuneita tunteita, merkityksiä ja kokemuksia. Ennen kaikkea niin kävelyvedot kuin myös luonnossa vaeltaminen olivat vapaaehtoista liikkumista, kävelyä ei ohjannut mikään pakko. Onkin kiinnostavaa, että käveleminen fyysisenä ja henkisenä ilmiönä sai suosiota samaan aikaan kun teknisen kehityksen myötä ihmisten liikkuminen tuli yhä helpommaksi. Siinä missä ennen pitkiä matkoja olivat mahdollistaneet hevosten vetämät vaunut ja purjelaivat, 1800-luvun alussa kehitettiin uusia höyrykäyttöisiä kulkuneuvoja. Varhaiset höyryveturit kuten Locomotion (1825) ja Rocket (1829) syntyivätkin 1820-luvulla, mutta junaliikenne yleistyi vasta vuosisadan jälkipuoliskolla. Viipurin sanomalehdessä seurattiin kiinnostuksella uusien höyrykäyttöisten ajoneuvojen kehitystä. Esimerkiksi vuonna 1828 lehti julkaisi uutisen englantilaisen ”höyryvaunun” käyttöönotosta. Vaikuttaakin siltä, että teknistyvän ja lisääntyvän liikkumisen myötä pitkien matkojen kävelyyn kuuluva ruumiillinen ponnistus oli kiinnostavaa juuri siksi, että siitä oli tulossa entistä enemmän tarpeetonta.

Kirjavaellus: harjoituspäivä 1

Aurinkoinen aamu, helteinen päivä tulossa. Tutkimusprojektin jäsenistä tämän päivän kävelyyn osallistuvat Heli, Heidi, Janne ja Ulla. Tapaamme Halistenkosken padolla ennen kymmentä. Kukaan meistä ei ole oikeastaan liikkunut paljon tällä suunnalla kaupunkia, joten on myönnettävä, että Suomen Sydän -kuntoilureitti on meille uusi tuttavuus. Tällä reitillä saa kulkea hiekkatietä ja Aurajokea myötäileviä polkuja, joten pääsemme tältä osin hyvin tutkimamme aikakauden eli 1800-luvun alun tunnelmaan.

Kuva: Heidi Hakkarainen

Tämänpäiväinen kävely toimii paitsi tulevan kirjavaelluksen harjoituksena myös projektipalaverina. Voimme lämpimästi suositella hankepalaveria näissä maisemissa! Alkumatkasta käymme tutustumassa Ravattulan Ristimäellä Suomen vanhimpaan kirkonpaikkaan. Kielot kukkivat kirkkomäellä, viereisen pellon yllä lentelevät kiurut. Aikanaan Sjögrenin askeltaessa Iitistä Turkuun ei sää ollut näin suloinen, sillä hänen matkansa ajoittui lokakuuhun.

Kuva: Heidi Hakkarainen

Matkan varrella Haagassa ylitämme ravihevosten harjoitusradan. Hiukan myöhemmin on vuorossa Aurajoen ylitys riippusiltaa pitkin. Ja hetken kuluttua olemmekin jo vanhalla Härkätiellä. Taukopaikkamme, Liedon Vanhalinna lähestyy. Täällä on myös kävelyn kääntöpiste, josta jatkamme matkaa jokivarren polkua pitkin takaisinpäin. Yhteistä matkaa kertyi 16,5 kilometriä, 23 000 askelta, kolme ja puoli tuntia.

Kuva: Heidi Hakkarainen

Kävelyharjoituksia Aurajokilaaksossa

Käveleminen on osa projektimme toteutusta. Ei siksi, että harrastaisimme työhyvinvoinnin nimissä yhdessä patikointia – sekin tosin voisi olla hyvä idea. Tutkimusprojektissa käveleminen on yksi tapa lähestyä tutkimaamme aikakautta, 1800-luvun alun Suomea. Projektin aikana tarkoituksemme on toistaa erään tutkimuskohteemme, A. J. Sjögrenin vuonna 1813 tekemä matka Iitistä Turkuun. Sjögren matkasi kotiseudultaan Turkuun voidakseen aloittaa opinnot Turun akatemiassa. Matkaa varten oli hankittu hevonen mutta kunnollista ajopeliä ei ollut saatavilla, ainoastaan pienet kärryt, joihin juuri ja juuri mahtui nuorukaisen omaisuus, muun muassa kirjat, jotka piti saada mukaan. Niinpä Sjögren ja poikaansa saattamaan lähtenyt isä taittoivat matkan Iitistä Turkuun pääosin kuormahevosensa vierellä kävellen. 

Nykyisin tiedon tai kirjojen vuoksi ei tarvitse nähdä samanlaista vaivaa kuin kaksisataa vuotta sitten. Tämän vuoksi meidän onkin vaikea tavoittaa sitä arkielämän todellisuutta, jossa 1800-luvun alun ihmiset elivät. Historiantutkijoina olemme tottuneita perehtymään menneisyyden ihmisten elämään ja tekoihin erilaisten kirjallisten lähteiden lukemisen kautta. Nyt tarkoituksemme on kokeilla hiukan toisenlaista lähestymistapaa ja kävellä itsemme 1800-luvun alun kokemusmaailmaan.

Tämänkaltaisista ajatuksista lähti liikkeelle idea tutkimusprojektimme kirjavaelluksesta, kävelymatkasta Sjögrenin jalanjäljissä. Tarkoituksena oli toteuttaa kirjavaellus kesäkuun alussa 2020. Matkareittiä oli suunniteltu Sjögrenin päiväkirjamerkintöjen ja nykyisten tielinjausten sekä pysähdyspaikkojen mukaan. Voisi kuvitella, että korona-aalto ei vaikuttaisi niin hitaaseen liikkumiseen kuin käveleminen. Kummasti se silti vaikeutti asioiden ennakoimista majoituspaikkojen aukiolon epävarmuudesta lähtien. Kevään aikana jouduimmekin toteamaan, että kävelyn ajankohtaa on järkevä siirtää. Todennäköisesti se toteutuu vasta vuonna 2021.

Kirjavaellusta odotellessa päätimme kuitenkin toteuttaa projektin yhteisen päiväkävelyn. Perjantaina 12.6. kävelemme yhdessä Aurajokilaakson kulttuurimaisemassa. Reittimme seuraa osittain Suomen Sydän -kulttuurikuntoilureittiä, joka kulkee Aurajoen tuntumassa ja ulottuu Vanhalinnan kulmilla vanhalle Härkätielle, jossa pääsemme askeltamaan museotieosuudella.

Kuvassa osa Hämeen Härkätien kartasta 1700-luvulta.