1800-luvun alun Suomen kirjakulttuuria tarkasteleva Sanojen liike -hanke tuli tänä vuonna virallisesti päätökseensä, kun sen aikana työstetty Kirjojen kaipuu -teos julkaistiin alkukeväästä 2024. Sanojen liike kuitenkin jatkuu, ja useammat tutkimusprojektin aikana muotoutuneet ajatukset etsivät vielä tietään toteutuksen asteelle.
Yksi niistä henkilöistä, joka on kulkenut projektin mukana alusta saakka, on kirjakauppias Friedrich Anton Meyer. Hänestä tuli oikeastaan huomattavasti keskeisempi osa tutkimusprojektiamme, kuin osasimme hankkeen alkuvaiheessa hahmottaa. Ainakin itselleni Meyer kuuluu myös niihin tutkimuskohteisiin, joita on hiukan haikea hyvästellä projektin päättyessä.
Kuljetaan vielä parin sadan vuoden takaiseen Turkuun Herrainkulman (Herrekanten) kortteliin, josta Meyer osti vuonna 1820 itselleen tilat kirjakaupalleen Kuningattaren jokikadun varrelta suolamakasiinin ja buldaanitehtaan vierestä (nyk. Läntinen Rantakatu 27). Tällä kertaa ei kuitenkaan astuta sisään kirjakauppaan vaan pysähdytään sen naapuriin buldaani- eli purjekangastehtaan luo. Tehtaan historia oli alkanut jo nelisenkymmentä vuotta ennen Meyerin ilmestymistä kirjoineen sen viereen.
Purjekangastehdas oli yksi Jacob Bremerin (1711-1785) monista yrityksistä, ja sen toiminta oli käynnistynyt 1780-luvun alussa. Västeråsissa syntynyt Bremer oli aloittanut menestyksekkään liikemiesuransa Turussa kauppa-apulaisena. Vuosikymmenten saatossa hänestä tuli teollisuusyrittäjä ja suurkauppias, jolla oli bisneksiä sokeritehtaasta silkkikutomoon ja joka varusti kaukopurjehdukseen suunnattuja purjelaivoja. Bremer ehti myös pyörittää Turun akatemian kirjapainoa yhdessä Johan Christopher Frenckellin (vanhimman) kanssa – yhteistyöstä tuli tosin kovin riitaista.
Kun Bremerin varustamat laivat toivat Turkuun esimerkiksi suolaa, viinejä tai mausteita, alukset jäivät Hirvensaloon kuuluneelle niemelle, Pikisaareen (Beckholmen), mistä lasti toimitettiin eteenpäin kaupunkiin pienemmillä veneillä. Alueella oli toiminut tervakaupan lastauspaikka jo 1600-luvulla, mutta 1700-luvun kuluessa Pikisaari kasvoi merenkulun ympärillä toimivaksi ja siitä eläneeksi yhteisökseen. Pikisaari ei oikeastaan ollut osa Turkua, sillä Hirvensalo kuului vuoteen 1944 saakka Maarian kuntaan. Satamaksi kasvanut laivojen lastauspaikka Pikisaaressa oli kuitenkin Turun kaupungin hallinnassa – sataman omistusoikeudesta tosin käytiin kiistaa kaupungin ja Arolan ratsutilan (säterin) välillä 1700-luvun lopulla. Satamansa vuoksi Pikisaaren historia nivoutuu osaksi Turun historiaa jo kauan ennen alueen virallista liittämistä kaupunkiin. Pieni Hirvensalon niemi on ollut kaupungin ulkomaanyhteyksille täysin oleellinen, sillä vesitse liikkuneen tavaran lisäksi myös ihmiset ovat kulkeneet Turkuun ja Turusta juuri Pikisaaren kautta. Viivytään siksi hetki tämän niemen tuntumassa Bremer(ien) aikakaudella.
Koska Jacob Bremer rahoitti akatemian kirjapainoa 1760-luvulta lähtien, ulottui hänen toimialansa myös painotoimintaan. Näin ollen hänen rahansa edesauttoivat kaupungin – ja koko Suomen alueen – ensimmäisen sanomalehden julkaisutyössä. Lehti oli nimeltään Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo, julkaisuvuosi 1771. Lehden tekijöitä olivat muiden muassa Henrik Gabriel Porthan ja Pehr Kalm. Toimitustyöhön ryhtyessään Porthan ei vielä ollut kaunopuheisuuden eli latinan professori mutta saman aineen dosentti Turun akatemiassa. Kalm puolestaan oli jo pitkän uran tehnyt taloustieteilijä ja luonnontutkija, joka piti Tidningar-lehdessä omaa sääpalstaansa. Kyse ei ollut sääennusteista vaan kaupungin ja sen ympäristön säätilojen mittaustulosten julkaisemisesta. Lehden ensimmäisen julkaisuvuoden kääntyessä kohti loppuaan julkaistiin joulukuun 16. päivän numerossa säätietoja päättyneeltä marraskuulta 1771. Näiden tietojen mukaan sää oli ollut kaupungissa vaihtelevaa. Lämpimimmillään yhdeksän lämpöastetta, kylmimpänä päivänä puolestaan 14 ja puoli astetta pakkasta. Aurajoki sai ensimmäisen kerran jääpeitteen kuun 9. päivänä mutta tuo jää suli pian. Seuraavan kerran joki jäätyi marraskuun 20. päivä. Neljä päivää myöhemmin joki jäätyi jo kaupungin (ainoan) sillan alta sekä linnanlahdelta Pikisaareen asti. Revontulet näkyivät kaupungin yllä illalla 13. marraskuuta.
Meren jäätyminen merkitsi laivaliikenteen pysähtymistä talvikaudeksi. Kauppalaivat purjehtivat seuraavan kerran vasta keväällä. Posti toki kulki läpi vuoden, tosin talviaikaan hiukan hitaammin etenkin kelirikon aikaan. Postireitti Tukholman suunnasta Turkuun kulki Ahvenanmaan saariston halki. Ruotsin valtakunnan postinkulku perustui postitalonpoikien velvollisuuteen kuljettaa postia olosuhteista riippumatta postiveneillä, reen kyydissä – mikä nyt milloinkin oli tehokkain tapa liikkua. Mutta Bremerin omistamat suuret laivat odottivat talviaikaan kevättä, tai ehkä ne seilasivat jossain kaukana merillä, jotka eivät milloinkaan jäätyneet. Bremerin varustama laiva nimittäin seilasi aina Haitissa saakka.
Ei elämä täysin pysähtynyt Pikisaaren alueellakaan talvikaudeksi. Vuonna 1783 joku ainakin kävi maaliskuun alussa hukkaamassa parin mustaraidallisia villasukkia jossain Pikisaaren ja kaupungin välillä. Sukat olivat sen verran arvokkaat, että omistaja peräänkuulutti hukattuja sukkiaan sanomalehdessä. Lehti oli lyhytaikaiseksi jäänyt julkaisu Angenäma Sjelfswåld (kyllä, lehti todella oli tämänniminen).
Kun Jacob Bremer siirtyi pitkän ja menestyksekkään uransa päätteeksi ajasta iäisyyteen, jatkoi hänen leskensä Ulrika Fredrika puolisonsa bisneksiä niin ikään tuottoisasti. Bremerillä oli kahdesta avioliitosta myös liuta lapsia. Poikien elämää ohjattiin jatkamaan kauppiassuvun työtä ja kauppiaina he toimivatkin mutta eivät samalla menestyksellä kuin aikaisempi sukupolvi. Pojista nuorin, Carl Fredrik (s. 1770), opiskeli Göttingenissä ja perehtyi liiketoiminnan käytäntöihin myös tekemällä vierailuja useisiin Manner-Euroopan ja Brittein saarten teollisuuskohteisiin. Vierailut toteutuivat Bremerin tekemän pitkän Euroopan kiertomatkan aikana vuosina 1795-1796. Matkakumppaninaan hänellä oli Frans Michael Franzén, joka piti matkasta yksityiskohtaista päiväkirjaa. Kaksikon seikkailu alkoi toukokuussa 1795 Pikisaaren satamasta, jossa he nousivat Tanskaan suuntaavan kauppalaivan kyytiin. Matka tosin alkoi hitaanlaisesti, sillä laiva odotti sopivaa tuulta pidemmän aikaa.
1800-luvun alussa laiva vei tuolloin jo perheellisen Carl Fredrik Bremerin pysyvästi pois Suomen puolelta Tukholmaan. Isä-Bremerin aikanaan omistama purjekangastehdas purettiin Turun katukuvasta vuonna 1844. Suolamakasiini ja Meyerin kauppapuotina toiminut rakennus ovat yhä paikallaan. Pikisaaren sataman jäänteitä on niin ikään jäljellä niemen rannassa, jossa nykyiset Ruotsinlaivat ohittavat ne joka aamu ja ilta, oli tuulta tahi ei.
Tekstin pääkuvana J. J. Reinbergin litografia (1852); näkymä linnalle, jonka takana Hirvensalon ja Ruissalon välissä kulkevaa laivaväylää. Åbo Akademin kuvakokoelmat.
Kirjallisuutta:
Haggrén, Georg: Bremer, Jacob. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 20.12.2024)
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, sanoma- ja aikakauslehdet.
Laine, Tuija: Frenckell, Johan Christopher. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 20.12.2024)
Rantala, Heli, Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Helsinki: Gaudeamus, 2020.
Saarinen, Samuli, Herrainkulma. Turun VII kaupunginosan korttelien 2, 3 ja 36 maankäytön rakennushistoriaselvitys. Turku: Turun kaupunki, 2017 https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/herrainkulma_rakennushistoriaselvitys.pdf