Avainsana: Vanha Suomi

Ihmisten ja sanojen liikettä tutkimassa

Kirjallinen kulttuuri ei ole ainoastaan sanoja paperilla tai kokoelmiin luetteloitavia niteitä. Se on monin tavoin myös liikettä ja vuorovaikutusta. Se on tiedon liikkumista tai erilaisten kirjallisten vaikutteiden ja mallien siirtymistä ja omaksumista mutta myös hyvin konkreettista, materiaalista liikettä: kirjojen kuljetusta paikasta toiseen, niiden kokoamista ja säilytystä – sekä tietysti myös myymistä ja vaihtamista. Tai kirjallisesti aktiivisten ihmisten liikkumista ja heidän tieto-taitonsa siirtymistä eri ympäristöihin. 

Ennen ja nyt: Historian tietosanomat -verkkolehden tuoreessa teemanumerossa projektimme tutkijat tarkastelevat liikkumisen tematiikkaa erityisesti kirjallisesti aktiivisten ihmisten ja materian (kirjojen) liikkeiden näkökulmista. Tutkimusartikkelit keskittyvät 1800-luvun alun Suomeen, mutta tutkimuskohteena olevat ilmiöt ymmärretään lähtökohtaisesti Suomea laajemmissa yhteyksissä. Huomio kohdistuu erityisesti Vanhan Suomen alueeseen sekä itäisemmän Suomen ja Turun väliseen liikkeeseen.

Ulla Ijäksen artikkelin keskiössä on esinelähtöinen näkökulma kirjojen liikkumiseen. Mistä ja miten kirjat käytännössä liikkuivat itäsuomalaisten keräilijöiden kokoelmiin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa? Artikkelissa kirjat käsitetään ”liikkuvana tiedon materiaalisena käyttöliittymänä”. Mitä tämä tarkoittaa, siitä voi lukea lisää Ullan artikkelista!

Heidi Hakkarainen tarkastelee omassa artikkelissaan Viipurissa 1800-luvun alussa ilmestyneen saksankielisen sanomalehden ilmoitusmateriaalin tarjoamaa tietoa ihmisten liikkeistä itäisen Suomen alueella. Huomio keskittyy oppineiden liikkumiseen, johon sanomalehtiaineisto tarjoaa kiinnostavan näkökulman. Muun muassa liikkuvat kotiopettajat ja kieltenopettajat julkaisivat lehdessä omia ilmoituksiaan. Viipurissa oleskeli myös useita tanssiopettajia, joiden repertuaariin kuuluivat niin gavotti kuin masurkka, tai erilaiset ranskalaiset ja ruotsalaiset tanssit.    

Heli Rantalan artikkelissa matkataan jalkapatikassa Iitistä Turkuun Anders Johan Sjögrenin päiväkirjamerkintöjen avulla. Sjögren aloitti yliopisto-opinnot Turussa syksyllä 1813 ja saapui kaupunkiin isänsä saattamana kävellen. Artikkelissa tarkastelussa ovat myös Sjögrenin arkiset kaupunkikävelyt 1810-luvun Turussa.

Tutkimusartikkeleiden lisäksi teemanumero tarjoaa myös kaksi mielenkiintoista katsausartikkelia. Näistä ensimmäisessä Sanojen liike -projektin jäsen Janne Tunturi esittelee Kreikan vapaussotana tunnetun vallankumousliikehdinnän uusia tulkintoja. Vallankumous puhkesi vuonna 1821, ja sen tapahtumia seurattiin sanomalehtien välityksellä ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Teemanumeron toisessa katsauksessa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Skurnik esittelee kansainvälisen karttatutkimuksen näkökulmia ja erityisesti kysymystä liikkuvista kartoista.   

Kaikki artikkelit ovat vapaasti luettavissa Ennen ja nyt -lehden verkkosivuilla, josta teemanumeromme ”Materian, tiedon ja ihmisten matkassa” löytyy: https://journal.fi/ennenjanyt/issue/view/8136 

Viipurin saksankieliset lehdet 1800-luvun alussa

Teksti: Heidi Hakkarainen

Viipurin kaupunki kuului 1800-luvun alussa Vanhaan Suomeen, jonka Ruotsi oli menettänyt suuressa Pohjan sodassa ja hattujen sodassa Venäjälle. Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen, Vanha Suomi liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Tuolloin Viipurissa on laskettu olleen noin 3000 asukasta, jotka edustivat neljää eri kieliryhmää; saksankielisiä, ruotsinkielisiä, venäjänkielisiä ja suomenkielisiä. Vaikka saksalainen väestönosa oli vähemmistössä, se hallitsi kaupungin hallintoa, koulutusjärjestelmää ja kulttuurielämää, jotka toimivat saksan kielellä. 

Viipuri Papulasta nähtynä. Ajoittamaton maalaus. Wikimedia Commons. 

Myös Viipurin ensimmäiset lehdet olivat saksankielisiä. Vuonna 1821 kuukausittain ilmestyneen Wiburgs Mancherley -lehden ja vuosina 1823–1832 viikoittain ilmestyneen Wiburgs Wochenblatt -lehden kustantaja oli Anders Cederwallerin (myös Cedervaller, 1774–1837) kirjapaino, joka aloitti toimintansa Viipurissa vuonna 1815. Cederewallerin kuoltua painotoimintaa jatkoi hänen leskensä Johanna Cederwaller poikineen. 

Wiburgs Mancherleyn päätoimittajana pidetään berliiniläissyntyistä Carl Josef de Belliä (1744–1830), joka alkoi toimittaa lehteä sotilasuransa jälkeen 77 vuoden iässä. Wiburgs Mancherley, jonka alaotsikko oli ”hyödyksi ja huvitukseksi” (Zum Nutzen und Vergnügen), noudatti saksalaista valistusajan Intelligenzblatt -julkaisun esikuvaa, jossa keskeistä oli hyödyllisen informaation levittäminen. Lehdessä ilmeni kiinnostus luontoon ja luonnontieteisiin, ja se julkaisi myös runsaasti erilaisia reseptejä ja hyödyllisiä neuvoja. Oppineiden yhteisöllisyyttä rakennettiin paitsi korkeakulttuuristen viitteiden kautta, kuten siteeraamalla Shakespearea tai Voltairea, myös huumorin avulla. Erilaisia pieniä anekdootteja ja vitsejä ilmestyi lehdessä paljon. 

Neuvo keinoksi kirjojen ja paperin suojelemiseksi koilta, rotilta ja hiiriltä. Wiburgs Mancherley 1.2.1821. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot.

Wiburgs Wochenblatt taas oli enemmän sanomalehteä muistuttava kausijulkaisu. Se välitti uutisia ja poliittisia tapahtumia Pietarin kautta, mutta kuitenkin useamman viikon viiveellä. Lehdessä julkaistiin myös kaunokirjallisia tekstejä ja ilmoituksia sekä tietoja kaupunkiin saapuneista matkustajista. Myös muun muassa Turussa toiminut kirjakauppias F.A. Meyer julkaisi ilmoituksia Wiburgs Wochenblatt -lehdessä. 

Turkulaisen F.A. Meyerin ilmoitus Wiburgs Wochenblatt -lehdessä. 12.4.1823. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot.

Wiburgs Wochenblatt -lehteä toimitti Diedrich Andreas Mangelus (1783–1832), joka syntyi huhtikuussa 1783 porvarisperheeseen Mitaussa (nyk. Jelgava Latviassa), menetti vasemman kätensä 12- tai 13-vuotiaana onnettomuudessa vahingossa ladatun aseen lauettua. Mangelus opiskeli Tarton yliopistossa ja työskenteli pitkään Viipurin lukion latinan kielen ja kirjallisuuden yliopettajana. Opetustyönsä ohella hän aloitti kaupungin ainoan sanomalehden toimittamisen 40-vuotiaana. Olikin hyvin tavanomaista, että varhaisia sanomalehtiä toimittivat opettajat ja muut oppineet virkatyönsä ohella. Diedrich Andreas Mangelus oli naimisissa Viipurissa pitkään toimineen kirjansitoja Suppiuksen tyttären Fredrika Suppiuksen kanssa, mikä mahdollisti tärkeän siteen uuden kirjapainon ja kaupungin viimeisen kirjansitojan välillä. 

Kuitenkin liittyminen Suomen suuriruhtinaskuntaan merkitsi murrosaikaa, jolloin saksan kielen asema vähitellen pieneni hallinto- ja koulutuskielenä samalla kun ruotsin kielen asema vahvistui ja ruotsinkielisen sivistyneistön rooli kaupungin kulttuurielämässä tuli entistä tärkeämmäksi. Toisaalta myös nouseva kansallisherätys näkyi kaupungissa etenkin 1830- ja 1840-luvuilta eteenpäin. Diedrich Andreas Mangeluksen kuoltua vuonna 1932 Wiburgs Wochenblatt lakkasi ilmestymästä ja suomenkielinen Sanan Saattaja Wiipurista aloitti toimintansa 1833. Viipurin Suomalainen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1845.