Uusi julkaisu projektin teemoista

Tuoreessa Historiallisen Aikakauskirjan numerossa (3/2021) on ilmestynyt projektimme tutkijan Jukka Sarjala artikkeli painotuotteiden merkityksestä yksilön näkökulmasta.

Artikkeli käsittelee kirjakulttuurin historiaa vastaamalla niihin haasteisiin, joita kirjojen käytön ja lukemisen tutkimus aineellisuuden näkökulmasta asettaa. Miten on mahdollista tarkastella painotuotteiden ja niiden käyttäjien välistä fyysistä yhteenkietoutumista? Artikkeli keskittyy nuoreen bibliofiiliin ja päiväkirjanpitäjään Anders Johan Sjögreniin (1794–1855), joka kymnaasi- ja opiskeluaikoinaan kirjoitti laajasti kirjojensa kierrätyksestä ja lukutavoistaan. Hänen vaiheidensa tarkastelu osoittaa, miten hänen kirjaharrastuksensa ja ‑hankintansa olivat kiinteä osa varhaista kaupallista markkinataloutta ja koulu- ja yliopistomaailmassa toimineita opiskelijaverkostoja. Turussa Sjögren ja hänen kirjallisuutta harrastaneet toverinsa järjestäytyivät ennen pitkää isommaksi joukoksi, joka edisti romantiikan aatteita ja kirjallisuustuntemusta.

Jukka Sarjala, Kiertävät kirjat. Painotuotteiden aineellis-sosiaalinen vaikuttavuus Anders Johan Sjögrenin elämässä ja opiskelussa 1810-luvulla. Historiallinen Aikakauskirja 3/2021, s. 275–287.

Bibliomaniasta

Teksti: Jukka Sarjala

Kirjallisia yhteisöjä ja kirjakulttuuria käsittelevä projektimme sivuaa myös 1800-luvun alun tilanteelle leimallista lukuhalua (läslustLesesucht). Ilmiöstä ei ole kovin kaukana kirjojen keräily, kutsutaan sitä sitten pakkomielteisiä muotoja saavaksi bibliomaniaksi tai lempeämmin ilmeneväksi bibliofiliaksi. Sen syntymekanismin psykologisia puolia en ryhdy tässä laajemmin arvuuttelemaan. Yksi keskeinen edellytys bibliofilialle ja varmaan myös bibliomanialle on kirjaan tarttuvassa yksilössä heräävä odotus, että kirjaan sisältyvät salaisuudet avautuvat lukemisessa. Monet myös haluavat säilöä näitä salaisuuksia omiin kirjakokoelmiinsa.

Esseessään Lukemisesta (1975) Roland Barthes huomauttaa, että lukemisen mielihyvässä lukijaa vetää koko kirjan pituudelta eteenpäin voima, joka ”on aina enemmän tai vähemmän naamioitu ja joka on odotusta: kirja tuhoutuu vähitellen juuri tässä kärsimättömässä, vimmaisessa kulutuksessa, jouissancessa.” Tämä on tuttu kokemus. Miten monta kertaa sitä on uuden kiinnostavan kirjan käsiinsä saatuaan ladannut sen lukemiseen niin paljon odotuksia ja malttamattomuutta, että siihen tutustuttuaan joutuu kohtaamaan lievän alakulon, kun kirjaan kohdistuneet odotukset ovat hälvenneet tai ainakin vähentyneet.

Carl Spitzweg, Lukutoukka (1850). Wikimedia Commons.

Toisin kuin bibliofiliassa, bibliomaniassa on nähty sairaalloisia piirteitä, eikä bibliomaniaa poteva aina olekaan kiinnostunut kirjojen lukemisesta. Nämä kaksi ilmiötä voivat kyllä sekoittua yhdessä ja samassa persoonassa. Yksi projektimme kohdehenkilöistä on nuori Anders Johan Sjögren (1794–1855), kirjatoukka ja intohimoinen lukija, joka jaksoi monien kirjallisten askareidensa ohella kirjoittaa päiväkirjaansa noin 560 sivua tiivistelmiä Johann Gottfried Herderin Adrastea-lehdestä. Sjögren keräsi kirjoja lukeakseen, mutta kaikesta päätellen myös niitä ihaillakseen ja lehteilläkseen. Hänen suunnitelmansa ja haaveilunsa kiinnostavien kirjojen hankkimiseksi kasvoivat ajoittain niin pahoiksi, että hän raportoi päiväkirjaansa menettävänsä yöuniaan niiden takia. Kirjamyynnin kansainvälistyminen ja kaupallistuminen olivat hänen nuoruudessaan jo hyvässä vauhdissa, mikä teki kirjoista houkuttelevia myyntiartikkeleita.

Kielellisesti lahjakas Sjögren oli kotoisin vaatimattomista oloista, kaakkoissuomalaisesta suutarinperheestä, eikä hänellä kymnaasia käydessään ja sittemmin yliopistossa opiskellessaan ollut (onneksi?) varaa tuhlata kirjoihin mielin määrin. Toisin oli rikkaalla aristokratialla. Tuija Laine kertoo tutkimuksessaan Kolportöörejä ja kirjakauppiaita (2006) tanskalaisen kreivin Otto Thottin kirjastosta, joka huutokaupattiin vuosina 1788–1792. Se oli aikanaan laajin tunnettu kokoelma Euroopassa, ja siihen sisältyi 116 395 nimekettä ja 15 000 väitöskirjaa. Paljon oli kreivi ehtinyt koota hyllyihinsä, kun ajattelee, että Keisarillisen Turun yliopiston kirjasto käsitti tuhoutuessaan Turun palossa noin 40 000 nidettä ja 80 käsikirjoitusyksikköä.

Kuten lukuhalua, myös bibliomaniaa arvosteltiin ankarasti jo 1700-luvulla. Jean le Rond d’Alembert laati aiheesta artikkelin (1751) valistusfilosofien kuuluisaan Encyclopédie-kirjasarjaan. Siinä hän päätyi väittämään, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta bibliomania muistutti kuvataiteeseen, kuriositeetteihin tai rakennuksiin kohdistuvaa intohimoa. ”Tällaisia asioita omistavat yksilöt tuskin saavat niistä mitään mielihyvää”, hän muotoili. Anders Johan Sjögreniin kuvaus ei kuitenkaan päde, eikä hän myöskään näytä tunteneen syyllisyyttä kirjahankinnoistaan.