Pappi Anton Rönnholmin kirjasto kertoo tiedonkulusta 1800-luvulla

Teksti: Ulla Ijäs

Anton Ulrik Rönnholm (1787–1862) toimi pappina itäsuomalaisessa Parikkalan seurakunnassa vuodesta 1819 kuolemaansa asti. Rönnholm oli Haminan pormestarin poika ja opiskeli papiksi Tarton yliopistossa 1805–1807. Rönnholm solmi avioliiton viipurilaisen kauppiaan tyttären Anna Henrika Weckrothin kanssa ja pariskunta sai kuusi lasta. Yksi pojista, Karl Philip (1831–1901), jatkoi isänsä jalanjäljissä papiksi. Kolme tytärtä jäi naimattomaksi ja asui koko elämänsä Parikkalassa.

A. U. Rönnholm. Kuvalähde: Parikkalan seurakunnan valokuvataulu. Kuva: Ulla Ijäs

Rönnholmien perilliset lahjoittivat 1974 Anton Rönnholmin kirjakokoelman Museovirastolle, joka asetti sen näytteille tuolloin avoinna olleeseen Koitsanlahden lahjoitusmaamuseoon. Museon sulkeuduttua 1990-luvulla kirjakokoelma siirrettiin Parikkalan kunnankirjaston tiloihin, jossa sen olemassaolo unohtui vuosikymmeniksi. Saatuani vinkin paikallisilta kyseisen kirjakokoelman olemassaolosta, lähdin kesällä 2019 selvittämään kirjojen sijaintipaikkaa ja löysin kokoelman miltei parisataa nidettä kirjaston varastosta. 

Anton Rönnholm oli aktiivinen monella saralla – hän rakennutti uuden pappilan, korjautti kirkkoa, osallistui järvenlaskuhankkeisiin ja kehitti maataloutta. Rönnholm liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan vuonna 1839 ja oli sen jäsen kuolemaansa asti. Lisäksi hän perusti Parikkalaan Pipliaseuran haaraosaston, joka sai vuonna 1846 lahjoituksena Iso-Britannian pipliaseuralta satoja Uusia Testamentteja lahjoitettavaksi seurakuntalaisille. Rönnholmin lapset, etenkin Karl Philip, olivat niin ikään kirjallisuuden harrastajia. Karl Philip Rönnholmin ideasta kehkeytyi lainakirjasto Parikkalaan, johon tämän opiskelutoverit lahjoittivat kirjoja. Vuonna 1853 kirjasto piti sisällään ”kaikki pienemmät kirjalliset teokset mitä wiime wuosina on ilmestynyt.” (Suometar 4.5.1855, no 18).

Anton Rönnholm raportoi kirjaston toiminnasta sanomalehtiin. Vuonna 1853 Suometar julkaisi nimimerkin A. R. kirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoi kirjaston toiminnasta. Valitettavasti tuolloin käyttöön otettu lainausmaksu oli vähentänyt lukijoiden määrää. Tuolloin kirjastossa oli noin sata nidettä ”eikä nykyisellä omistajalla ole waraa sitä suurentaakaan”. (Suometar 26.3.1853, no 12) 

Ennen kirkkoherranvirkaansa Anton Rönnholm toimi opettajana Savonlinnan ja Viipurin saksankielisissä kouluissa. Saksa oli mahdollisesti Rönnholmin äidinkieli, sillä hänen äitinsä ja puolisonsa tulivat itäsuomalaisesta saksankielisestä kauppiaskunnasta, ja hän oli suorittanut myös opintonsa saksaksi Tartossa, jossa koulutettiin pappeja Vanhan Suomen luterilaisiin seurakuntiin. Tämän lisäksi Rönnholm osasi sujuvasti ruotsia, jota hän tarvitsi työssään pappina. Todennäköisesti lapsuus isovanhempien kartanossa Kerimäen Pulkkilassa sekä työvuodet täysin suomenkielisessä Parikkalan seurakunnassa antoivat jonkinasteisen suomen kielen taidon. Pitäjäkokouspöytäkirjoista voi aistia, että Rönnholm pystyi keskustelemaan pitäjäläisten kanssa näiden äidinkielellä ja hän oli pidetty sielunpaimen seurakunnassaan. Ensimmäinen suomen kielellä pidetty pitäjäkokouspöytäkirja löytyy vuodelta 1822 ja pöytäkirjassa käytetty kieli on tuon ajan kirjoitetuksi suomeksi harvinaisen selkeäsanainen.

Rönnholmin kirjakokoelma piti sisällään parisataa nidettä. Uskonnollisten tekstien lisäksi kokoelmaan kuuluu klassisia tekstejä, romaaneja, kasvi- ja luonnontiedettä käsitteleviä teoksia, nuotteja, akateemisia väitöskirjoja ja lapsille sekä nuorisolle suunnattuja oppikirjoja. 58 niteistä on latinankielisiä, 56 saksankielisiä, 54 ruotsinkielistä, 50 ranskankielistä, seitsemän venäjänkielistä, kolme suomenkielistä ja yksi italiankielinen nuottivihko.

Kansilehtiä Rönnholmin kirjastosta. Kuvat Ulla Ijäs.

Osaa teoksista Rönnholm käytti papintyössään, osa oli hänen lastensa käyttämiä nuotteja ja oppikirjoja. Rönnholmin naimattomat tyttäret opettivat pitäjän pikkulapsia, joten osaa kirjoista on voitu käyttää tässä opetustyössä. Osa kirjoista on periytynyt Rönnholmille hänen edeltäjiltään, ja osan hän on hankkinut huutokaupoista. Tällaisia nipussa huudettuja teoksia voi olettaa olevan esimerkiksi kirjakokoelman väitöskirjat, joista muutamista on kokoelmassa useampi nide samaa väitöskirjaa. 

Kirjoja tarkastelemalla voi havaita millaisia liikkeitä kirjat ovat tehneet ennen kuin ne päätyivät osaksi Rönnholmin kokoelmaa. Kirjojen etulehdille on usein kirjoitettu omistajan nimi, toisinaan myös hankintapaikka ja -aika sekä kirjan ostohinta. Kirjojen etulehdille on myös tehty muistiinpanoja, laskutoimituksia sekä Rönnholmin lasten kirjoitusharjoituksia. 

Kirjakokoelma näyttää kuntonsa puolesta olleen ahkerassa käytössä. Monen niteen kannet ovat repaleiset, sivuja puuttuu ja kirjoihin on tehty muistiinpanoja. Kirjat ovat mahdollisesti myös kiertäneet Rönnholmin tuttavapiirissä, joten lukijoita yhtä nidettä kohti on voinut kertyä useita kymmeniä. 

Rönnholmin kirjakokoelman ainutlaatuisuus piilee siinä, että Itä-Suomesta on säilynyt tai on tällä hetkellä tiedossa vain vähän yksityisiä 1700-luvulle ulottuvia kirjakokoelmia. Tunnetuin näistä on Monrepos-kokoelmana tunnettu Pietarin tiedeakatemian presidentin Ludwig Heinrich von Nicolayn Viipurin Monrepos’n kartanoon keräämä kokoelma, joka on tällä hetkellä Kansalliskirjaston hallussa. Niin ikään Kansalliskirjasto säilyttää viipurilaisen Alexander Amatus Thesleffin, upseerin ja Aleksanterin yliopiston sijaiskanslerin, kirjastoa. Rönnholmin kirjastoa voi pitää osittain kartanokirjastona, sillä kirjakokoelmaa säilytettiin Rönnholmin lapsilleen rakennuttamassa Ristimäen kartanossa. Itäsuomalaisia kartanokirjastoja ei juuri tunneta, koska kartanoita oli vähemmän eivätkä kokoelmat välttämättä ole säilyneet ehjinä tähän päivään asti. Kirjakokoelma on myös hyvä esimerkki kokonaisen perheen lukuharrastuksista ja paljastaa myös sen, millaisia kirjoja naiset lukivat ja omistivat 1800-luvun alun Suomessa. Tässä mielessä Rönnholmin kirjakokoelma on jopa mielenkiintoisempi kuin esimerkiksi Thesleffin kirjasto, joka pitää sisällään Thesleffille hänen akateemisen asemansa vuoksi päätyneitä kirjoja, joista monet ovat varsin vähän luettuja niteitä. 

Sanojen liike -hankkeessa tulen ensi vuonna perehtymään lisää Rönnholmin kirjakokoelmaan ja sanojen liikkeisiin itäsuomalaisen herrasväen parissa.